Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 215


 

Elinvoimainen, uudistuva ja kestävä Hailuoto. Hailuodon asuttavuusanalyysi -hanke

 

Khall 18.11.2025 § 216  

    

 

 

Selostus  Konserni- ja elinvoimapalveluissa on valmisteltu kehittämishanke Elinvoimainen, uudistuva ja kestävä Hailuoto. Hailuodon asuttavuusanalyysi -hanke.

 

 Hankkeen julkinen tiivistelmä alla:

 

Hailuoto kohtaa historiansa laaja-alaisimman muutoksen vuonna 2026. Hailuodon, Perämeren suurimman saaren ja Oulun välillä avataan ympärivuotinen, kiinteä yhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Vuosisatainen saaristolaiselämä muuttuu saavutettavuuden, elinkeinojen ja palvelujen sekä työssäkäynnin, mutta myös sosiaalisen kontekstin ja asuttavuuden osalta.

 

Hailuodon kunnan kokonaisuudistus on yhteydessä kiinteän yhteyden  mm. maankäytön suunnittelun, kaavoituksen, elinkeinotoiminnan ja palvelujen kehittämisen alueilla.

 

Käsillä olevassa muutoksessa tarvitaan aikaisempaan monipuolisemmin pidemmän aikavälin tietoa ja ennusteita - sekä samanaikaisesti laajaa paikallista kansalaistietoa ja -tutkimusta saaren asuttavuuden mahdollisuuksista ja elinvoimasta. Hailuodon kestävä uudistaminen edellyttää paikallisanalyysiä - asuttavuusanalyysiä.

 

Asuttavuusanalyysi -hanke toteutetaan Hailuodon kunnan, paikallisyhdistysten (toimenpiteessä), asukasasiantuntijoiden ja heistä muodostetun kansalaistutkimusryhmän, Åbo Akademin Saaristoinstituutin ja Suomen Saaret ry:n (FÖSS) yhteistyönä.

 

Hankkeen kansalaistutkimusryhmälle järjestetään analyysiin koulutus, joka tarjoaa tiedot ja valmennuksen asuttavuusanalyysin tekemiseen. Kansalaistutkimusryhmälle tarjotaan myös tukea hankkeen aikana.

 

 Hankkeen vaiheet:

1. Asuttavuusanalyysin koulutus; analyysin suunnittelu, tarkoitus ja prosessi - hankkeen organisointi

2. Viestintäsuunnitelman laadinta ja avoin hankeviestintä; asukkaat mukaan! Lapset, nuoret, uudet ja vanhat  hailuotolaiset, muualta muuttaneet ja syntyperäiset, yritykset, pendelöitsijät, yritykset, yhdistykset, järjestöt, paikalliset päättäjät.

 3. Hankkeen työpajat, kyselyt, teema- ja syvähaastattelut

 4. Hankkeen asuttavuusaineistojen analyysi ja johtopäätökset

5. Hankkeen päätulokset; asuttavuusanalyysin loppuraportti ja Älykäskylä -kylästrategia

6. Hankkeen jatkotoimenpiteet; kehittämis- ja investointihankkeet päätuloksiin perustuen.

 

 

 

Vuoden 2026 aikana toteutettavaksi suunnitellun Leader-hankkeen kustannusarvio / rahoitussuunnitelma on yhteensä 64 326,10 €. Hankkeelle haetaan julkista tukea 51 460,88 €. Yksityisen rahoituksen osuus on 12 865, 22 €, muodostuen: 50% talkootyöstä / 50 % yksityisestä rahoituksesta. Hankkeen hallinnoinnista vastaa Hailuodon kunta.

 

Hankkeen hakemuskooste lähetetty kunnanhallitukselle esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

 

-          hyväksyä valmistelijan esityksen mukaisesti Elinvoimainen, uudistuva ja kestävä Hailuoto. Hailuodon asuttavuusanalyysi -hankkeen hankesuunnitelman sekä kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman, ja

-          sitoutuu hankkeen toteuttamiseen edellyttäen, että hankkeen julkinen rahoitus toteutuu.               

 

Lisäksi merkitään, että päätös tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että päätös tarkastettiin kokouksessa.