RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.12.2025/Pykälä 233
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hailuodon Vuokrakiinteistöt Oy; yhtiön hallituksen valinta
Khall 02.12.2025 § 233
Selostus Konserniohje 2019 § 7 (Kv 11.3.2019 § 8)
Tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpano ja nimittäminen
Hallintosäännössä määritelty toimielin päättää hallitusjäsenehdokkaiden nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolainmukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä.
Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.
Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
HS 2025 § 20
Konserniohjaus ja sopimusten hallinta
Kunnanhallitus
1. Vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta valtuustolle,
2. vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja organisoi konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan,
3. määrää konsernijohtoon kuuluvien viranhaltijoiden tytäryhteisö- ja osakkuusyhteisökohtaisen työnjaon,
4. antaa valtuustolle puolivuosittain raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä,
5. arvioi vuosittain omistajaohjauksen tuloksellisuutta kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen, riskienhallinnan ja menettelytapojen kannalta ja teettää ulkopuolisen arvioinnin kerran valtuustokaudessa,
6. käsittelee arvioinnin tulokset ja johtopäätökset valtuuston puheenjohtajiston kanssa.
7. Vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista.
8. Nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin
Hailuodon Vuokrakiinteistöt Oy:n perustamissopimus
Sopimuksessa sovitaan yhtiön hallituksesta ja hallitukseen valittavista jäsenistä/varajäsenistä sekä hallituksen puheenjohtajasta.
Perustamissopimuksen luonnos; kunnanhallituksen 2.12.2025 oheismateriaalina
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus käy keskustelun asiasta.
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus kävi keskustelun asiasta.
Kunnanjohtaja Alikoski antoi päätösehdotuksen asiaan:
"Kunnanhallitus päättää valita Hailuodon Vuokrakiinteistöt Oy:n hallitukseen kolme (3) varsinaista jäsentä ja yhden (1) varajäsenen.
Yhtiön varsinaisiksi jäseniksi valitaan:
- Eija Sipola,
- Pirkko Rantasuo ja
- Jari Räinä.
Hallituksen varajäseneksi valitaan Arto Vähämetsä."
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |