Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 107


 

Vuoden 2025 kulttuuriteon esiin nostaminen Hailuodossa

 

Sivhvltk 12.11.2025 § 95 

 

 

Selostus 

 Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jolla kunta edistää kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä (laki 166/2019, 1§). Kulttuurilain tavoitteena on tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen, edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen, vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä ja luoda edellytyksiä elinvoiman kehittymiselle.

 

Hailuodossa on aktiivista kulttuuritoimintaa. Hailuotolaisen kulttuuritoiminnan esiin nostaminen on kirjattu vuoden 2025 talousarvioon.

 

Hailuodon kunta hakee ehdokkaita vuoden kulttuuriteko 2025 -tunnustuspalkinnon saajaksi.

Hailuodon kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta on päättänyt palkita vuoden kulttuuriteon 500 € lahjakortilla ja kolme eniten ehdotettua kulttuuritekoa kunniakirjalla.

Palkinnon perusteena on jokin ponnistus kulttuurin alueella. Vuoden kulttuuriteko voi tarkoittaa eri asioita ja se voidaan ymmärtää laajasti. Kulttuuriteon/toiminnan tunnusmerkki on, että se on monenlaista kulttuurin osa-alueita koskettavaa toimintaa, joka on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt, rikastuttanut tai monipuolistanut kunnan kulttuurielämää.

Jokainen voi ehdottaa yhtä kulttuuritekoa perusteluineen. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta valitsee eniten äänitä saaneista ehdotuksista 3-5 kulttuuritekoa ja päättää esitettyjen perustelujen sekä demokraattisen päätöksen teon pohjalta vuoden kulttuuriteon.

Vuoden kulttuuritekoa voi ehdottaa täyttämällä paperisen lomakkeen tai kunnan kotisivujen kautta. Paperiset lomakkeet palautetaan kirjastoon. Ehdotuksia otetaan vastaan ajalla 14.11.-5.12.25. 

 

Hailuodon kulttuuriteko 2026 tapahtuma järjestetään tammikuussa kunnantalon luotosalissa. Tilaisuus on avoin, julkinen tilaisuus. Tapahtuman toteutukseen perustettiin työryhmä lautakunnan jäsenistä.

 

                                      Ovet aukaistaan klo 17.45, tilaisuus alkaa klo 18.00

- Musiikkiesitys

- Kulttuurin merkitys Hailuodolle, kunnanjohtaja Maarit Alikoski

- Hailuodon kulttuuriteko ja vuoden 2025 kulttuuriteon palkitseminen, sivistys- ja hyvinvointilautakunnan edustaja

- Hailuodon vuoden 2025 kulttuuripalkinnon saajan ja kunniamaininnan saajien puheenvuorot

- Runonlausunta

- Kahvitarjoilu, musiikkiesitys ja yhteistä vapaata keskustelua.

 

Kulttuuriperinnön vaaliminen Hailuodossa.

 

Valmistelija Rehtori Jukka Kodis, p. 040-6713662  ja päiväkodinjohtaja Timo Viitanen p. 044-4973530.

 

Esittelijä Rehtori Kodis Jukka

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää kulttuuriteon periaatteista ja hyväksyy palkitsemiseen liittyvän huomionosoituksen sekä päättää käytännön järjestelyistä.

 

Päätös Hyväksytään tehty päätösesitys.

 

 

Sivhvltk 10.12.2025 § 107  

403/12.08/2025  

Selostus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 14.11.25 pyytää kuntalaisilta ehdotuksia vuoden 2025 kulttuuriteoksi. Ehdotuksia on voinut jättää kunnan nettisivuilla sähköisesti ja kirjastossa olevaan postilaatikkoon ajalla 14.11.-5.12.25. Määräaikaan mennessä ehdotuksia saapui yhteensä 34 kappaletta.

 

 

Valmistelija Rehtori Kodis Jukka, p. 040-6713662

 Päiväkodinjohtaja Viitanen Timo, 044-4973530

 

Esittelijä Rehtori Kodis Jukka

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää vuoden 2025 kulttuuriteosta ja mahdollisista kunniamainnioista sekä palkitsemistilaisuuden ajankohdasta.

 

Päätös Päätettiin vuoden 2025 kulttuuriteoksi Tikkuröijypiiri, joka on tehnyt kutoen Hailuotoa tunnetuksi. Lisäksi lautakunta päätti antaa kunniamaininnat Annukka Loukolan luomille Hailuodon syysmarkkinoille ja käsityötaitaja Anne Junnikkalalle. Palkitsemistilaisuus pidetään 14.1.2026 klo 18.00 Aito Helmisalissa.