Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 108


Kulttuuriavustushakemukset2025koontitaulukko

 

Hailuodon kunnan avustushaku kulttuuritoiminnan edistämiseen vuodelle 2026

 

Sivhvltk 12.11.2025 § 100 

 

 

 

Selostus  Hailuodon kunta avaa vuodelle 2026 kulttuuritoiminnan avustushaun.

  

 Kunnan käyttötaloudesta rahoitettavaan avustustoimintaan kohdennettavien varojen määrä on 10 000 €, mikäli valtuusto myöntää varat talousarviokokouksessaan.

 

 Yhdistykset, järjestöt ja yhteisöt voivat hakea avustusta vuodelle 2026.

Haut avataan yhteisellä ohjaistuksella: kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 ja Hailuoto 2026.

 

 1. Vuonna 2026 toteutettavaan kulttuuritoimintaan Hailuodossa.

 2. Hailuodon kulttuuriin, historiaan, nykyisyyteen, tulevaisuuteen,

 elämäntapoihin, luontoon jne. liittyvän kirjallisuuden julkaisemiseen.

 

Avustusten periaatteet on listattu Hailuodon kunnan ja yhdistysten yhteistyöasiakirjaan.

 

 Hakuaika 17.11.-9.12.2025 klo 16.00 mennessä.

 

 Hakemukset toimitetaan osoitteeseen:

 

Hailuodon koulu / AVUSTUKSET, Luovontie 176, 90480 HAILUOTO tai sähköisesti: kunnanvirasto@hailuoto.fi liitteet mukana. Avustuksista päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunta.

 

Hakemusten liitteet: vuoden 2025 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus,

 vuoden 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio, yhdistysten säännöt.

 

 

Valmistelija Rehtori Kodis Jukka

 

Esittelijä Rehtori Kodis Jukka

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää avata kulttuuritoiminan avustushaun vuodelle 2026.

 

Muutettu päätösehdotus

rehtori: Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että vuoden 2026 talousarvioon varataan 10 000 € kulttuuritoiminnan avustuksiin. Lautakunta avaa avustushaun 17.11-9.12.2025. Hakemukset tulee toimittaa osoitteseen: Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 Hailuoto tai sähköpostiin kunnanvirasto@hailuoto.fi Tiedustelut: Minna Tausta minna.tausta@hailuoto.fi

 

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi, että kunnanhallitus on tehnyt ennakkopäätöksen ja myöntänyt 2000 € avustuksen Hailuodon Teatteripäiville vuodelle 2026 sekä kunnan tilojen käyttöoikeuden arvoltaan 2000 €.

 

 Hailuodon kunta painottaa vuoden 2026 muissakin avustushakemuksissa kulttuuritoimintaa (perusavustus ja osallistuva budjetointi).

 

Päätös Hyväksytään tehty päätösehdotus

 

 

Sivhvltk 10.12.2025 § 108  

356/12.03.01/2025  

 

 

 

Selostus Lautakunta päätti kokouksessaan 14.11.25, että poikkeuksellisesti perusavustustoiminnan haku avataan jo vuoden 2025 lopussa, painopisteenä Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuosi.

 

Avustustoimintaan on varattu 10 000€ ja haku on ollut käynnissä ajalla 17.11.-9.12.25. Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 7 kappaletta. Hakemusten yhteissumma oli 22 800€. Yhteenvetoluettelo avustusten hakijoista esitetään kokouksessa (liite).

 

Valmistelija Rehtori Kodis Jukka, 040-6713662

 Päiväkodinjohtaja Viitanen Timo

 

Esittelijä Päiväkodinjohtaja Viitanen Timo

 

Päätösehdotus Päätösesitys annetaan kokouksessa.

 

Päätös Jäsen Kari Tuhkanen poistui oma-aloitteisesti esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (intressijäävi). Tässä asiakohdassa pöytäkirjan tarkastajana toimii Pertti Tero.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää avustuksista seuraavaa:

- kulttuuriavustus maksetaan toteutuneita kuluja vastaan.
- avustus tulee käyttää vuoden 2026 aikana.
- avustuksen saajia suositellaan ilmoittavan tapahtumista Oulu2026 ilmoitusalustalla ja lähellä.fi sivulle.

Lautakunta päättää myöntää seuraavat kulttuuriavustukset:
1. Hailuodon kulttuurikeskus 2000€
2. Äijät-ryhmä, Hailuodon urheilijat 800€
3. Kulttuurikollektiivi Lellipennut 2000€
4. Hailuodon 4H ry 1000€
5. Hailuoto-seura 1 + kirja 2200€
6. Tanssiryhmä Viuhkea akrobaattiryhmä Löyly 1000€
7. ArtAr. Luonnontaiteen museo ry 1000€

Yhteensä 10 000€