Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 26


 

Hailuodon kunnan lausunto Hallan merituulivoimapuistohankkeen YVA-selostuksesta

 

Khall 08.04.2025 § 26  

74/10.03.02.00/2025  

 

Selostus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut OX2 Finland Oy:n Hallan merituulivoimapuistohanketta koskevan ympäristövaikutusten arviointiselostuksen liitteineen ja sitä koskevan kuulutuksen nähtäville 12.2.2025-14.4.2025 väliseksi ajaksi. ELY-keskus on pyytänyt Hailuodon kunnalta lausunnon 14.4.2025 mennessä. 

 

Hailuodon kunnanhallitus antaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle listatekstin mukaisen lausunnon Hallan merituulivoimapuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. 

 

Merituulivoimahanke sijaitsee lähimmillään noin 23 kilometriä länteen Hailuodosta. Merituulivoimapuistoa lähinnä olevat paikkakunnat mantereella ovat Hailuoto (n. 23 km) Siikajoki (n. 30 km), Raahe (n. 35 km) ja Oulu (n. 65 km). Ruotsin puolella lähimmät saaret ovat noin 40 kilometrin etäisyydellä. Tuulivoimapuiston alue on laajuudeltaan enintään noin 575 km2 ja sen syvyys vaihtelee noin 12-60 metrin välillä.  

 

YVA-menettelyssä tarkastellaan kahta merituulivoimapuiston toteutusvaihtoehtoa (VE1, VE2). Toteutusvaihtoehto VE1 sisältää 160 voimalaa ja vaihtoehto VE2 120 voimalaa. Tuulivoimaloiden maksimikorkeus on enintään 370 m ja voimaloiden yksikköteho on 15-25 MW vaihtoehdosta riippuen. Merituulivoimapuiston kokonaisteho on arvioltaan noin 2,4-3 GW. Arvioitu vuosituotanto on noin 12 TWh. Merikaapeleilla on kolme vaihtoehtoa MVE1, MVE2 ja MVE3. Vetyputkella on yksi vaihtoehto VVE1. Mantereen sähkönsiirron vaihtoehdot ovat SVE2, SVE3, SVE5 ja SSAB. Lisäksi YVA-menettelyssä tarkastellaan ns. nollavaihtoehtoa (VE0), jossa tuulivoimahanketta ei toteuteta.  

 

Sähkönsiirto mantereella tapahtuu pääosin 400 kV voimajohdolla, joita tarvitaan puiston toteutuessa kokonaisuudessaan kaksi kappaletta. Sähkönsiirronreittivaihtoehdot SVE2 ja SVE3 liittyvät kantaverkkoon Siikajoen sähköasemalla ja SVE5 Pikkaralan sähköasemalla Oulussa. 

 

 

                                      Lausunto 

 

Hailuodon kunta painottaa lausunnossaan Hallan merituulivoimapuisto-

hankkeen

 

-          luonto- ja ympäristövaikutusten minimointia, vaikutusarviointien systeemistä toteuttamista hankkeen suunnittelu-, rakentamis- ja tuotantovaiheissa,

-          maisema- ja matkailuelinkeinojen sekä kalastuselinkeinon haittavaikutusten ennakoivaa minimointia ja korjaustoimenpiteitä sekä

-          hankkeen yleisten ja suuronnettomuusriskien korkealaatuista ennakoivaa ja korjaavaa riskienhallintaa.  

 

Muistio 4.4.2025 kunnanhallituksen oheismateriaalina.

 

 

 

 

 

Valmistelija Maankäytönsuunnittelija Saunaluoma, 040 5129716, kunnanjohtaja Alikoski 040 6836522                                

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle valmistelijoiden selostuksen mukaisen lausunnon Hallan merituulivoimapuisto -hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista.

  

Päätös Kunnanjohtaja Alikoski esitteli asian.

 

 Kunnanhallitus kävi asiasta keskustelun.

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Lisäksi kunnanhallitus lausuu, että:

 

Koko Hailuoto on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi sekä kansallismaisemaksi. Merituulivoimapuiston vaikutukset olisivat Hailuodon länsirannalla erityisen merkittävästi maisema-arvoja huonontavia.

 

Hallan merituulivoimapuiston näkymähaitta koskee koko Hailuodon länsirantaa ja länsirannan kiinteistöjä, aiheuttaen haittavaikutuksia ja kiinteistöjen arvonlaskua.

 

Merituulivoimalaitoshankkeessa tulee ennakoiden huomioida hankkeen     purkuvakuudet, jotta merituulivoimapuiston rakentamis- ja käyttövaiheen purku, jälkien siivoaminen ja alueen ennallistaminen toteutetaan täysimääräisesti.