Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 27


 

Kunnanjohtaja info

 

Khall 08.04.2025 § 27  

    

 

 

Selostus Keskustellaan ajankohtaisista ja valmistelussa olevista asioista

 - talous

 - henkilöstö

 - kehittäminen

 - muut.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.  

 

Päätös Merkittiin tiedoksi:

-          kassan tilanne 4.4.2025

-          henkilöstön työterveyshuollon palvelukuvaus ja sopimus; asiassa voidaan edetä

-          Oulun yliopiston ja Hailuodon kunnan ideakilpailun sopimuksen valmistelu sekä Hailuodon Portti -hankkeen tilannetiedot.

 

Lisäksi kunnanhallitus kävi keskustelun hallintosääntöuudistuksen päivityksen jäljellä olevien työvaiheiden suorittamisesta; toimeksiannon määräaika 31.5.2025.

 

Työryhmä valmistelee päätöksentekoa varten välttämättömät päivitykset, mkl. johtavien viranhaltijoiden tehtäät ja ratkaisuvalta. Prosessia tulee jatkaa heti uuden valtuustokauden alusta.