RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.04.2025/Pykälä 34
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshanke
Khall 10.04.2025 § 34
Selostus Kunnanvaltuusto 17.3.2024 § 63 hyväksymään talousarvioon 2025,
kohtaan Kehittämistoiminta sisältyy: Hailuodon Portti selvityshankkeen
toteuttaminen
Hailuodon kunta hakee ko. selvityshankkeelle Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta EAKR-rahoitusta toimintalinjasta 1 Innovatiinen Suomi, pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen.
Hanketiivistelmä
Hailuoto on Perämeren suurin saari ja sijaitsee Oulun edustalla. Koko Hailuoto on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuri- ympäristöksi, valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi sekä kansallismaisemaksi.
Parhaillaan Hailuotoon rakennetaan kiinteää maantieyhteyttä Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys (8,4 km) sisältää pengertieosuuden sekä Huikun ja Riutun pitkät sillat. Yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, tukee paikallista elinkeinoelämää ja laajentaa työssäkäyntialuetta. Liikennemäärien, palvelujen kysynnän ja matkailun ennakoitu kasvu edellyttää Huikun alueen kehittämispotentiaalin selvittämistä, ja käytännön toimenpiteitä.
Hailuodon kunnan strateginen kokonaisuudistus on yhteydessä kiinteän yhteyden viitekehykseen mm. maankäytön suunnittelun, kaavoituksen, elinkeinotoiminnan ja palvelujen kehittämisen alueilla. Kiinteä yhteys avaa Hailuodon kunnan kehittämiselle pitkäaikaisia vaikutuksia tuottavaa kuntayhteistyötä sekä sektoreiden välisen yhteistyön muotoja, mkl. tutkimus- ja innovaatiotoiminta.
Hailuodon elinkeinot ja paikalliskulttuuri sekä luonnon erityispiirteet ovat kunnan kehittämisessä esiintuotavia vahvuuksia. Selvityshanke tuottaa tietoa ja ratkaisuvaihtoehtoja Huikun alueen kestävään elinvoimakehittämiseen, ja investointeihin.
Hailuodon kunta hakee rahoitusta selvityshankkeelle "Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshanke".
Hankkeessa selvitetään ja havainnollistetaan toteuttamishankkeita varten:
- Hailuodon Portti vierailukeskuksen toteuttamisvaihtoehdot
- Hailuodon lauttasataman ja Huikun kalasataman alueen kehittämisvaihtoehdot
- pitkäaikaisia vaikutuksia tuottava elinkeinojen kehittäminen, erityisesti alkutuotanto ja pk-yritystoiminta. Painopisteinä ovat: paikallinen elintarviketuotanto, vastuullinen matkailu, paikalliskulttuuri ja -historia.
Em. selvityshankkeen toimenpiteet perustuvat Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön kanssa 2025 toteutettavaan arkkitehtiopiskelijoiden Hailuodon Portti -ideakilpailuun sekä paikallisten elinkeinotoimijoiden, yhteistyö- ja sidosryhmätahojen ja investorien kanssa toteutettavaan työpakettiin.
Selvityshankkeella kunta luo edellytyksiä harjoittaa ja kehittää Hailuodon elinkeinoja myös uusilla tavoilla.
Hankkeen kustannukset ovat enintään 100 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 80% eli enintään 80 000 €. Omarahoitusosuus esitetään rahoitettavaksi Hallinto ja johtaminen käyttötalousmäärärahoista.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- hyväksyä hankesuunnitelman ja kustannusarvion enimmäismäärän, ja
- sitoutuu hankkeen toteuttamiseen, mikäli hankkeen julkinen rahoitus toteutuu.
Päätös Kunnanjohtaja esitteli hankesuunnitelman (10.4.2025).
Kunnanhallitus kävi keskustelun asiasta.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Lisäksi kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan täydentämään hankehakemusta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |