RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2025/Pykälä 52
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Perustoiminta-avustukset 2025
Khall 22.04.2025 § 42
Selostus Elinvoimaisen ja hyvinvoivan Hailuodon edellytys on aktiiviset ja yhdessä toimivat asukkaat, yhdistykset, järjestöt, yritykset ja seurakunta. Hailuodon kunta tukee asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, yhteisöllisyyttä sekä harrastus- ja virkistystoimintaa edistävää toimintaa sekä uutta, luovaa kokeilevaa toimintaa ja kehittämistä.
Kunta on varannut vuoden 2025 perustoiminta- ja kerta-avustuksiin yhteensä 13 000 euroa seuraavasti:
- perustoiminta-avustukset 12 000 euroa
- kerta-avustukset 1000 euroa.
Perustoiminta-avustuksia voi hakea:
- yhdistysten toimintasuunnitelmia toteuttavaan toimintaan
- säännölliseen, toistuvaan toimintaan sekä
- uuteen, kokeilevaan toimintaan ja kehittämiseen
Kerta-avustuksia voi hakea:
- tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tempauksiin; yksittäiset ja/tai pitkin vuotta järjestettävät. Avustus maksetaan hyväksyttäviä kuitteja vastaan.
Avustuksia voivat hakea
- Hailuodon rekisteröityneet yhdistykset,
- yhdistykset ja ryhmät, joilla toimintaa Hailuodossa, mutta kotipaikka toisaalla
- kansalaisjärjestöt
- muut avustuskriteerit täyttävät tahot ja yksityishenkilöt.
Avustushaun ilmoitus julkaistiin 5.2.2025 hailuoto.fi www-sivustolla ja Kuntatiedotteessa. Määräaikaan 28.2.2025 klo 16.00 mennessä jätettiin kahdeksan hakemusta.
Valmistelijan esitys ja perustelut:
ArtAR Luonnontaiteen museo ry: 1000 €
Toiminnan aloittamiseen; verkkosivujen ja somealustojen avaamiseen. On saanut Oulu2026 -avustusta 20000,00 €
Eläkeliitto Hailuodon yhdistys ry: 1000 €.
Tärkeää toimintaa ikäihmisten vireyden sekä fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitämiseen, matka-avustus kesäretkelle 2025.
Hailuodon koulun vanhempainyhdistys ry: 300 €.
Vanhempainyhdistys kerää vapaaehtoistyöllä rahaa koululaisten leirikoulutoimintaan, osallistuu uimakoulureissun oheistoiminnan tukemiseen sekä jakaa vuosittain stipendejä koulunsa päättäville nuorille.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 14.5.2025, liikuntatoiminnan avustushaku; vanhempainyhdistykselle esitetään liikuntatoimen avustusta 400,00 € yhdistyksen järjestämän liikuntatoiminnan tukemiseen.
Hailuodon kulttuurikeskus ry: 700 €. Kulttuurikeskuksen avajaisnäyttelyn koordinointiin 2026. Ovat saaneet avustusta muualta 2000 €.
Hailuodon urheilijat ry: 1500 €. Lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatun liikunta- ja urheilutoiminnan tukemiseen. Osallistuvat vuosittain yleisurheilu-, maastojuoksu- ja hiihtokilpailujen järjestämiseen sekä liikuttavat lapsia ja nuoria liikuntakerhoissa, mm. futsal-kerho, jonka tuloksena Hailuotoon saatiin joukkue Palloliiton alaiseen sarjaan.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 14.5.2025, liikuntatoiminnan avustushaku;
Hailuodon Urheilijoille esitetään liikuntatoimen avustusta 1000,00 € liikuntatoiminnan järjestämisestä koituviin kuluihin, lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen sekä nuorten työllistämiseen liikunnan pariin.
Hailuodon venesatamayhdistys ry: 500 €. Kuntalaisten, loma-asukkaiden ja matkailijoiden veneily- ja virkistyskäytön ja palvelutarjonnan kehittämiseen.
Hailuodon 4H-yhdistys ry: 6000 €. Hailuodon 4H-yhdistys on kunnalle yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. Yhdistys järjestää monipuolista kerho- ja vapaa-ajantoimintaa, työllistää ja kouluttaa nuoria (mm. työelämäkoulutukset, ensiapu).
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 14.5.2025, liikuntatoiminnan avustushaku;
Hailuodon 4H-yhdistykselle esitetään 500,00 € liikuntatoimen avustusta matalan kynnyksen liikuntatoimintaan. Toiminnassa on mukana vuosittain 80 lasta ja nuorta. Kaikki liikuntakerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.
Luovon Martat ry: 1000 €. Luovon Martat ry on mukana lähes kaikissa Hailuodon tapahtumissa, tavalla tai toisella. Martat tulevat järjestämään 1-2 kaikille avointa ruokakurssia, neuvovat ja tukevat uusien ravitsemussuositusten tuomista jokaisen arkeen, osallistuvat asukastupatoimintaan, ovat mukana koululaisten kevät- ja syysmetsäpäivillä sekä toimivat aktiivisesti paikallisten tapahtumien järjestämisessä
Perustoiminta-avustuksia 2025 esitetään myönnettäväksi yhteensä 12 000 € valmistelijan esityksen mukaisesti, liite. Esityksessä on huomioitu perustoiminta-avustuksen hakijan muut avustushaut kuntaan; kulttuuriavustus, liikunta-avustus.
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Partala, 044 4973 566
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää vuoden 2025 perustoiminta-avustukset
valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätös Merkittiin, että Arto Vähämetsä ja Mikko Tuomikoski poistuivat esteellisinä
kokoushuoneesta asiasta käytävän keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.
Kunnanhallitus valitsi toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi asiakohtaan Leena
Luoma-ahon.
Kunnanhallitus kävi asiasta keskustelun.
Kunnanhallitus päätti, että asia siirretään käsiteltäväksi seuraavassa
kunnanhallituksen kokouksessa.
Khall 06.05.2025 § 52
108/02.05.01.00/2025
Selostus Kunnanhallituksen 22.4.2025 § 42 käsittelyn jälkeen perusavustus -hakemusten valmisteluun on sisällytetty kaksi määräaikana saapunutta hakemusta:
- Hailuotoseura ry.
- Hailuodon Elinkeinotoimijat ry.
Myönnettävissä olevien avustusmäärärahojen määrä ei ole muuttunut.
Vapaa-aikasihteeri, järjestöyhdyshenkilö Partala on jatkovalmistellut
esityksen avustuksista, liite.
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri, järjestöyhdyshenkilö Partala, 044 4973 566
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää vuoden 2025 perustoiminta-avustukset
valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätös Merkittiin, että
- jäsen Tuomikoski ja jäsen Vähämetsä poistuivat kokouksesta asiasta käytävän keskustelun ja päätöksenteon ajaksi,
- vapaa-aikasihteeri Petri Partala esitteli asian.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |