RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2025/Pykälä 53
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Talouden ja toiminnan sekä riskienhallinnan toteuma ajalta tammi-maaliskuu 2025
Khall 06.05.2025 § 53
106/02.02.02/2025
Selostus
Palvelualuejohtajat ja tulosyksiköiden vastuuhenkilöt seuraavat säännöllisesti talousarvionsa ja asetettujen tavoitteiden toteutumista. Jokainen kunnan työntekijä, esimies ja palvelujohtaja kantaa vastuunsa, että toiminnassa tavoitellaan kuntastrategiaa toteuttavia talousarviotavoitteita ja toiminta sopeutetaan talousarviossa hyväksyttyihin määrärahoihin.
Esihenkilö vastaa, että hänen yksikkönsä tavoitteet tukevat ylemmän tason tavoitteita ja ovat linjassa koko palvelualueen ja kunnan tavoitteiden kanssa.
Talousarvion toteutumisesta raportoidaan toimielimille neljännesvuosittain. Raportissa annetaan selvitys merkittävistä poikkeamista tavoitteiden toteutumisessa sekä määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisessa.
Raportit kunnanhallitukselle annetaan kokouksissa:
? toukokuussa toteumasta 1.1.-31.3.2025,
? elokuussa toteumasta 1.1.-31.5.2025,
? lokakuussa toteumasta 1.1.-30.9.2025 ja
? joulukuussa tilinpäätösarviosta 2025.
Raportti talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta annetaan valtuustolle puolivuosittain tilanteista 31.5.2025, ja 31.12.2025 (tilinpäätös). Sekä laajennettu raportti tilanteessa 30.9.2025
Riskienhallinnan järjestäminen
Riskien arviointi toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä päätöksenteossa. Palvelualueet arvioivat ja priorisoivat vuosittain toimialansa keskeisimmät riskit ja laativat tarvittavat riskienhallinnan suunnitelmat ja toimenpiteet sekä suunnitelman korjaavista toimenpiteistä mahdollisissa vahinkotapauksissa.
Palvelualueiden johto vastaa toimintansa riskienhallintasuunnitelmista, riskienhallinnan toimeenpanosta ja arvioinnista. Hailuodon kunnan työntekijät noudattavat työssään hyvää riskienhallintaa, raportoivat riskeistä ja riskienhallinnan kehittämismahdollisuuksista.
Palvelualueiden suunnitelmissa sekä johtamisessa huomioidaan strategisten riskien lisäksi erityisesti vahinkoriskit, taloudelliset riskit sekä toiminnalliset riskit. Toimintayksiköissä riskienarvioinnin ja riskienhallinnan painopiste on vahinkoriskien ja toiminnallisten riskien ennaltaehkäisyssä.
Toimielinten päätösten valmistelussa huomioidaan eri vaihtoehtoihin liittyvät riskitekijät, niiden vaikutus ja todennäköisyys. Osana päätösvalmistelua arvioidaan ennakkoon päätösvaikutuksia.
Ennakoiva riskienhallinta
Ennakoivaa riskienhallintaa toteutetaan hallintosäännön sekä jatkodelegoinnin määräyksillä sekä johtamisjärjestelmän mukaisesti esihenkilöiden sekä johtajien toimintaan ja johtamiseen, päätöksentekoon sekä sopimusten tekoon liittyvällä prosessien valvonnalla.
Palvelualueiden riskienhallinta ja ennakointi perustuu oman ennakoivan valvonnan lisäksi myös kunnan sisäiseen sekä ulkoiseen yhteistyöhön. Palvelualueiden laadunarviointi on osa perustoiminnan jatkuvaa parantamista ja ennakoivaa riskienhallintaa.
Talouden toteuma sekä toiminnanmuutokset ajalta 1-3/2025
Palvelualueiden taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden sekä
riskienhallinnan toteuma.
Asia esitellään palvelualueittain kokouksessa.
Liite: Talousraportit 3/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee raportoinnit tiedoksi ja esittää ne edelleen
kunnanvaltuustolle.
Päätös Merkittiin tiedoksi kunnanjohtajan ja palvelujohtajien esitykset.
Päätöehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |