RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2025/Pykälä 82
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Viranomaislautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029
Khall 03.06.2025 § 82
170/00.02.00/2025
Selostus Hallintosääntö 2025 § 10
Viranomaislautakunnassa on viisi (5) jäsentä. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joista puheenjohtajan tulee olla valtuuston puheenjohtajistosta. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan jäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Viranomaislautakunta toimii kunnan rakennusvalvontaviranomaisena.
Kuntalaki § 71
Yleisen vaalikelpoisuuden edellytykset ovat:
- Henkilön kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain perusteella.
- Henkilöllä on jossakin kunnassa äänioikeus sinä vuonna, jona vaali luottamustoimeen toimitetaan. Äänioikeudesta säädetään kuntalain 20 §:ssä.
- Henkilöä ei ole julistettu vajaavaltaiseksi. Vajaavaltaiseksi julistaminen vaatii käräjäoikeuden päätöksen.
Kuntalaki § 74
Vaalikelpoisuus lautakuntaan ja valiokuntaan (§ 74.1)
Kuntalain 74.1 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan ja valiokuntaan seuraavasti:
Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei myöskään ole vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan (Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään Kuntalain 72 §:ssä).
Tasa-arvolain 4 a §:n 1 mom.:
Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
- valitsee viranomaislautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, ja kolme muuta jäsentä, sekä
- jokaiselle jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |