RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 102
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnanjohtaja info
Khall 10.06.2025 § 102
Selostus Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista ja valmistelussa olevista
asioista:
- TA2026; lähtökohdat raamin 2026 valmisteluun
- Kunnan ja Oulun yliopiston yhteistyö; Atlas, jatkokeskustelu
- Muut
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi
Päätös Merkittiin tiedoksi:
-TA2026 raamivalmistelun lähtökohdat; tiukkaa talouskuria jatketaan, tavoitteena vähintään 0-tulos, huomioidaan 2025 aikana tarkentuvat VOS- ja saaristolaki/-lisä uudistuksen kuntatalousvaikutukset, tavoitteellista kuntakehittämistä ja talouden sopeuttamista (TAKE-TASO) jatketaan
- kiinteistöjen yhtiöittäinen; päätöskäsittely yhtiön perustamisesta 8/2025 (yhtiöittämisvaihe I), siirrot ja muu valmistelu syksy 2025.
- Suojeluatlas; toimeksianto päivitettiin
- Keskusta AK; lisäselvitysten kaavatyökustannukset
| Edellinen asia | Seuraava asia | |