RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2025/Pykälä 106
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hailuodon kunnan luottamushenkilöhallinnon periaatteet ja toimielinten toiminnan pelisäännöt
Khall 24.06.2025 § 106
200/00.02.01/2025
Selostus Kuntademokratia on yhteisten asioiden hoitamista ja perustuu toisten ihmisten kunnioittamiselle ja erilaisten mielipiteiden arvostamiselle. Päätöksenteko kunnissa perustuu keskustelulle ja keskustelun pohjalta muodostettavan yhteisen päätöksen kunnioittamiselle.
Kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden onnistuneen yhteistyön kannalta on tärkeää rakentaa sisäistä luottamusta ja toimivaa keskustelukulttuuria. Hyvä yhteistyö heijastuu kunnan toimintaan ja kuntakuvaan laajemminkin, ja vahvistaa kuntalaisten luottamusta kunnan päätöksentekoon ja päättäjiin. Kuntaliitto 2022.
Hailuodon kunnanvaltuusto määritteli ja päätti 15.11.2022 § 225 Hailuodon luottamushenkilöhallinnon toimintaa ohjaavat periaatteet sekä kunnanvaltuuston pelisäännöt, jotka muodostavat yhtenäisen perustan kunnan luottamushenkilöhallinnolle ja sen toiminnalle. Periaatteet ovat:
1. Olemme kuntalaisten asialla ja toimimme Hailuodon parhaaksi.
2. Toimimme vastuullisesti ja yhteinen tavoitteemme on kuntalaisten hyvinvointi.
3. Hyväksymme toisemme ihmisinä, vaikka olemme välillä asioista eri mieltä.
4. Pyrimme löytämään yhteisen näkemyksen.
5. Sitoudumme yhteisiin päätöksiin.
Kunnanhallitus on päättänyt hallituksen toiminnan pelisäännöistä, ja siirryäessä lautakuntamalliin 1.1.2024 myös toimialalautakunnat ovat päätöksin hyväksyneet ja sitoutuneet kunnan luottamushenkilöhallinnon periaatteiden noudattamiseen toiminnassaan; esityslistan oheismateriaalina.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää luottamushenkilöhallinnon toimintaa ohjaavien periaatteiden ja pelisääntöjen mahdollisista päivityksistä, ja lähettää ne edelleen toimielinten käsittelyyn.
Päätös Kunnanjohtaja Alikoski esitteli asian.
Kunnanhallitus kävi keskustelun asiasta.
Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen toiminnan pelisäännöt päivitetään:
- esityslistojen julkaiseminen; Kv kuusi (6) päivää ennen kokousta, Kh neljä (4) päivää ennen kokousta
- esityslista- ja päätöstiedotteiden julkaisu KunL:n mukaisesti
- kunnanhallitus; sähköposti luetaan vähintään kerran päivässä
- kiireelliset asiat tiedotetaan tarvittaessa myös puhelimitse
- lisätiedot esityslistalla olevista asioista vastuuvalmistelijalta ennen kokousta. Lähetetään tiedoksi myös valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat
- kokouksen peruuntuminen / aikataulumuutokset; lisätään joskus muutokset äkillisiä
- toimenpiteet ja protokolla, jos yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ei noudateta.
Kunnanhallitus päätti, että päivitetty toimielinten toiminnan pelisäännöt Khssa 12.8.2025, josta edelleen kunnanvaltuuston ja toimialalautakuntien. päätettäväksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |