RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 142
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kokouksen järjestäytyminen
Khall 09.09.2025 § 142
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leena Luoma-aho ja Keijo Mild.
Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin esityslista 19/2025 siten, että
-§ 143 käsitellään Oikaisuvaatimus rakennuslupapäätökseen 25-0003 R,
-§ 144 Rantasumpun alueen asemakaavamuutos-kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittely; asemakaavaprosessin keskeyttäminen, ja muutoin esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Merkittiin, että ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä kuultiin Karvonen Invest Oy:n toimitusjohtaja Jani Karvosen esittely matkailun kehittämisestä.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |