Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 152


 

Hailuodon Siikamarkkinat 11.-12.10.2025 avustusanomus; asiakohdan tarkastaminen

 

Khall 09.09.2025 § 152  

    

 

 

Selostus Kunnanhallitus 25.8.2025 § 136

 --

 

Päätös Merkittiin, että

-          puheenjohtaja Sipola poistui kokoushuoneesta (intressijäävi) asiasta käytävän keskustelun ja päätöksenteon ajaksi

-          jäsen Tuhkanen toimi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan tilapäisenä puheenjohtaja.

 

                                          Kunnanhallitus kävi asiasta keskustelun.

 

                                          Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että 10 000 € avustusta ei myönnetä.

                                          --

 

     Pöytäkirjantarkastajana asiakohdassa toimi Leena Luoma-aho. Toinen

     kokousjärjestäytymispykälässä valittu pöytäkirjantarkastaja Kari Tuhkanen

     toimi asiakohdassa tilapäisenä puheenjohtajana. Hänen tilalleen ei valittu

     asiakohtaan pöytäkirjantarkastajaa.

 

     Kunnanhallitus tarkastaa päätöksen.

                                         

                                           

Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus tarkastaa kunnanhallituksen 25.8.2025 § 135 päätöksen.

  

Päätös Merkittiin, että puheenjohtaja Sipola ja varapuheenjohaja Vähämetsä poistuivat intressijääveinä kokoushuoneesta asiasta käytävän keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Tilapäisenä puheenjohtajana toimi jäsen Tuhkanen.

 

 Päätöshedotus hyväksyttiin.