RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 161
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Rantasumpun alueen asemakaavamuutos-kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittely; asemakaavaprosessin keskeyttäminen
Khall 09.09.2025 § 144
Selostus Kunnanhallitus 3.12.2019 § 226;
Rantasumpun alueen asemakaavan muutos II. Khn päätös kaavan nähtävillepanosta ajalle 9.12.2019 - 14.1.2020.
Kunnanhallitus valtuutti teknisen johtajan vastaamaan projektin etenemisestä. Teknisen johtajan ilmoituksen mukaan kaavaprosessi on keskeytynyt 2020.
Kaavaprosessin keskeyttämisestä ei ole tehty ratkaisuvaltaisen toimielimen päätöstä.
Alueella on voimassa kunnanhallituksen 28.12.2017 § 243 hyväksymä Rantasumpun alueen asemakaavamuutos.
Tekninen johtaja Maikkola esittelee asian kokouksessa kunnanhallitukselle.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää keskeyttää Rantasumpun alueen asemamuutos II laatimisen.
Asemakaavanmuutos poistetaan kunnan valmisteluvaiheessa olevista kaavoitushankkeista.
Päätös Merkittiin, että jäsen Vähämetsä saapui kokoukseen klo 18.33
Kunnanjohtaja Alikoski selosti asian.
Tekninen johtaja Maikkola selosti asemakaavaprosessia ja vastasi kunnanhallituksen kysymyksiin.
Merkittiin, että Maikkola poistui kokouksesta klo 18.50.
Kunnanhallitus kävi keskustelun asiasta.
Kunnanhallitus päätti vastuuttaa tekninen johtaja Maikkolan valmistelemaan kunnanhallitukselle selvityksen Rantasumppu II asemakaavamuutoksesta.
Asia jätettiin pöydälle.
Khall 23.09.2025 § 161
Selostus Tekninen johtaja Markku Maikkolan on toimittanut selvityksensä
kunnanhallitukselle 10.9.2025.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös Kunnanjohtaja Alikoski antoi asiaan päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää keskeyttää Rantasumpun alueen asemamuutos II laatimisen.Asemakaavanmuutos poistetaan kunnan valmisteluvaiheessa olevista kaavoitushankkeista.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |