Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 164


 

Testamentti- ja lahjoitusvarat 2025; varhaiskasvatus ja perusopetus

 

Khall 23.09.2025 § 164  

    

 

Selostus Kunnanvaltuusto päätti 17.12.2024 § 63 testamentti- ja lahjoitusvarojen  

                                           kohdentamisesta vuodelle 2025:

 

      Testamentti- ja lahjoitusvaroja kohdennetaan budjettirahoitteisesti

      Seppo Kankaan lahjoitusvaroista Hailuodon koulun oppilaiden ja

      varhaiskasvatuksen hyvinvointiin 2000 €.

 

      Rehtori Jukka Kodis on valmistellut esityksen em. varojen kohdentami-

      sesta:

      

 Koululla olisi tarvetta uusille tablet-tietokoneille. Vanhat ovat Tietolatva  

 asiantuntijan mukaan tulleet tiensä päähän, ja niitä ei voida enää ylläpitää.

 Myös lainsäädännön muutoksen ja Hailuodon koulun järjestyssääntöjen

 päivityksen kautta on tablet-tietokoneille tarvetta.

 

Koulun järjestyssäännöissä on kielletty puhelimien ja muiden älylaitteiden käyttö. Opiskeluun liittyvän käytön opettajat voivat oppilaille sallia, mutta iso osa oppilaista on alkanut jättämään puhelimet kotiin. Näin ollen opetuksen järjestäjän on tärkeää turvata oppilaiden yhdenvertainen mahdollisuus opiskeluun ja hankkia koululle tarvittava määrä laitteita.

 

Päiväkodinjohtaja Timo Viitasen kanssa on käyty asiasta keskustelu 19.9.2025: päiväkoti OnnenSaareen on juuri hankittu uudet tablet-tietokoneet, joten akuuttia tarvetta päiväkodilla ei koneille ole.

 

Esitän, että 2000€ käytetään koulun tablet-tietokoneiden hankintaan.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus       Kunnanhallitus päättää kohdentaa Seppo Kankaan lahjoitus- 

                                           varat 2025 Hailuodon koulun oppilaiden tarpeeseen rehtorin esityksen

                                           mukaisesti.

 Click or tap here to enter text.

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.