Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 86


Hyvinvointikertomus 2025-2029

 

Hailuodon laaja hyvinvointikertomus 2025-2029

 

Sivhvltk 15.10.2025 § 86  

    

 

 

Selostus Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte) on osa kunnan   perustehtävää, josta säädetään useissa eri laissa, kuten kuntalaissa (2015/410) ja terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Kunta tekee hyvinvoinnin edistämistä yhteistyössä eri toimijoiden, kuten hyvinvointialueen, järjestöjen, seurakunnan, yritysten ja vapaaehtoisten kuntalaisten kanssa.

 

Kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laatiminen perustuvat lakiin ja ovat osa kunnan strategista johtamista. Ne ovat työvälineitä, joilla voi suunnitella, seurata, arvioida ja raportoida kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Sote-järjestämislain 6 § mukaan kunnan on:

  • seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin,
  • raportoitava toteutetuista toimenpiteistä,
  • valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja - suunnitelma sekä
  • strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet sekä määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet,
  • raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

Lisäksi työhön kuuluu vuosittainen tavoitteita ja toimenpiteitä tarkentava suunnittelu osana kunnan toiminta- ja talousarviota.

 

Hailuodon hyvinvointisuunnitelma 2024-2025 hyväksyttiin sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa 17.3.2025 ja kunnanhallituksessa 22.4.2025. Hyvinvointisuunnitelma ohjaa Hailuodon kunnan toimialoja asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen vuosille 2024-2025 osana niiden perustehtävää yhdessä eri toimijoiden kanssa.

 

Hailuodon kunnan talousarvion 2025 tavoitteisiin sisältyy laajan hyvinvointikertomuksen 2025-2029 valmistelu. Valtuustokaudelle 2025-2029 valmisteltu hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä kunnassa.

 

 

 

Valmistelija Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Mervi Pirkola,

 p. 040-650 3072

 

Esittelijä Rehtori Kodis Jukka

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorin esittelemän Hailuodon laajan hyvinvointikertomuksen 2025-2029 ja laittaa hyvinvointikertomuksen julkaisesti kommentoitavaksi 14 vrk. ajan, jonka jälkeen hyvinvointikertomuksen käsittelee kunnanhallitus.

 

Päätös Hyväksytään tehty päätösesitys.