RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 51
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hailuodon kunnan ajankohtaiset asiat
Vanhus- ja vammaisneuvosto 14.10.2025 § 51
Selostus Kunnanvaltuuston vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja Tuula Räikkönen, kunnanhallituksen vanhus- ja vammaisnevoston edustaja Keijo Mild ja sivistys- ja hyvinvointilautakunnan edustaja Pirkko Rantasuo esittelevät.
Päätös
Tuula Räikkönen kertoi valtuuston kokouksesta. Kokouksessa oli käsitelty mm. kiinteistöjen yhtiöittämistä. Todettiin, että kiinteistöjen yhtiöittäminen otetaan esille vanhus- ja vammaisneuvostossa siinä vaiheessa kun yhtiöittämisestä on enemmän tietoa.
Pirkko Rantasuo kertoi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouksesta. Lautakuntaan saapuneissa kirjeissä oli useita, jotka olisi pitänyt ottaa esille myös vanhus- ja vammaisneuvostossa.
Todettiin, että laaja hyvinvointikertomus olisi pitänyt tuoda vanhus- ja vammaisneuvoston käsittelyyn. Hyvinvointikertomus on 15.10.2025 hyvinvointi ja sivistyslautakunnan käsittelyssä.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |