RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 202
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnanvaltuuston 30.9.2025 päätösten täytäntöönpano
Khall 04.11.2025 § 202
Selostus Kunnanvaltuuston pöytäkirja 30.9.2025 on tarkastettu, hyväksytty ja pidetty asianmukaisesti nähtävillä.
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhalli-
tuksen tulee tarpeen mukaan antaa täytäntöönpanoa varten tarpeellisia määräyksiä ja ohjeita.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Pöytäkirja 30.9.2025:
§ 50 Liiketilojen ja asuinhuoneistojen vuokraukseen liittyvän vuokraus-
toiminnan eriyttäminen sekä uuden tytäryhtiön perustaminen; pk ote
KPMG:lle toimenpiteitä varten
§ 51 Kiireellisenä käsiteltävät asiat; tiedoksi.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston kokouksessa 30.9.2025 tekemä
päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä, ja päätös päätetään panna
täytäntöön.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |