RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hailuodon kunnan luottamushenkilöhallinnon toimintaperiaatteet ja pelisäännöt
Khall 02.12.2025 § 218
Selostus Kuntademokratia on yhteisten asioiden hoitamista ja perustuu toisten ihmisten kunnioittamiselle ja erilaisten mielipiteiden arvostamiselle. Päätöksenteko kunnissa perustuu keskustelulle ja keskustelun pohjalta muodostettavan yhteisen päätöksen kunnioittamiselle.
Kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden onnistuneen yhteistyön kannalta on tärkeää rakentaa sisäistä luottamusta ja toimivaa keskustelukulttuuria. Hyvä yhteistyö heijastuu kunnan toimintaan ja kuntakuvaan laajemminkin, ja vahvistaa kuntalaisten luottamusta kunnan päätöksentekoon ja päättäjiin. Kuntaliitto 2022.
Hailuodon kunnan toimielimet hyväksyivät valtuustokaudella 2021-2025
Hailuodon kunnan luottamushenkilöhallinnon toimintaperiaatteet ja
pelisäännöt. Kunnanvaltuusto valmisteli asian iltakoulussaan 4.10.2022.
Valmistelu perustuu Kuntaliiton ohjeeseen "Yhteisesti sovitut toimintamallit
ja pelisäännöt kuntien johtamisessa (2022).
- Hailuodon kunnanvaltuusto määritteli ja päätti 15.11.2022 § 60 Hailuodon luottamushenkilöhallinnon toimintaa ohjaavat periaatteet sekä kunnanvaltuuston pelisäännöt, jotka muodostavat yhtenäisen perustan kunnan luottamushenkilöhallinnolle ja sen toiminnalle.
- Kunnanvaltuuston lisäksi kunnanhallitus sekä toimintansa 2/2024 aloittaneet toimialalautakunnat ovat ne hyväksyneet toimintaansa ohjaavaksi perustaksi.
Periaatteet ovat:
1. Olemme kuntalaisten asialla ja toimimme Hailuodon parhaaksi.
2. Toimimme vastuullisesti ja yhteinen tavoitteemme on kuntalaisten hyvinvointi.
3. Hyväksymme toisemme ihmisinä, vaikka olemme välillä asioista eri mieltä.
4. Pyrimme löytämään yhteisen näkemyksen.
5. Sitoudumme yhteisiin päätöksiin.
Kunnanhallitus 24.6.2025 § 106 päivitti valtuuston ja kunnanhallituksen toiminnan pelisääntöjä
- esityslistojen julkaiseminen; Kv kuusi (6) päivää ennen kokousta, Kh neljä (4) päivää ennen kokousta
- esityslista- ja päätöstiedotteiden julkaisu KunL:n mukaisesti
- kunnanhallitus; sähköposti luetaan vähintään kerran päivässä
- kiireelliset asiat tiedotetaan tarvittaessa myös puhelimitse
- lisätiedot esityslistalla olevista asioista vastuuvalmistelijalta ennen kokousta. Lähetetään tiedoksi myös valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat
- kokouksen peruuntuminen / aikataulumuutokset; lisätään joskus muutokset äkillisiä
- toimenpiteet ja protokolla, jos yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ei noudateta.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Hailuodon kunnan luottamushenkilö-hallinnon toimintaperiaatteet ja esittää ne edelleen toimialalautakuntien ja valtuuston hyväksyttäviksi.
Päätös Kunnanhallitus kävi asiasta keskustelun.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kohtaan
Muuta
Jos yhteisesti päätettyä protokollaa ei noudateta, asiasta keskustellaan ja päätetään toimielimessä.
Lisätään:
Erikoistilanteissa kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat työskentelevät yhdessä tilanteen edellyttämillä kokoonpanoilla.
Viranomaislautakunta 26.01.2026 § 3
446/00.02.08/2025
Selostus Hailuodon kunnanhallitus on lähettänyt kunnan luottamushenkilöhallinnon
toimintaperiaatteet ja pelisäännöt toimialalautakuntiin keskusteltavaksi ja päätettäväksi. Lautakunnat voivat tarkentaa osaltaan toimintaperiaatteita ja pelisääntöjä tai hyväksyä ne sellaisenaan.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Kallioniemi Petri
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Kallioniemi Petri
Päätösehdotus Viranomaislautakunta keskustelee toimintaperiaatteista ja pelisäännöistä. Lautakunta hyväksyy liitteen mukaiset toimintaperiaatteet ja pelisäännöt koskemaan myös viranomaislautakuntaa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |