RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 17
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kokouksen järjestäytyminen
Khall 27.01.2026 § 258
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi.
--
Ennan varsinaisten kokousasioiden käsittelyä: Anu Kangasniemi ja Noora Nummelin KPMG:stä esittelevät kunnanhallitukselle säätiön perustamisprosessia.
Päätös Merkittiin, että ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä kuultiin KPMG:n Anu Kangasniemen ja Noora Nummelinin esittely säätiön perustamisprosessista.
Puheenjohtaja Sipola avasi kokouksen.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leena Luoma-aho ja Keijo Mild.
Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin esityslista 2/2026 sekä lisäasiat: Hailuodon vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasääntö ja toimintasuunnitelma vuodelle 2026, henkilöstötoimikunnan jäsenet; päivittäminen.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |