Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 37


 

Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshanke (EAKR); ohjausryhmän asettaminen

 

Khall 10.02.2026 § 279  

    

 

Selostus  Hailuodon kunta toteuttaa selvityshankkeen "Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshanke".

 

Hailuotoon rakennetaan kiinteää maantieyhteyttä Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, tukee paikallista elinkeinoelämää ja laajentaa työssäkäyntialuetta. Liikennemäärien, palvelujen kysynnän ja matkailun ennakoitu kasvu edellyttää Huikun alueen kehittämispotentiaalin selvittämistä ja käytännön toimenpiteitä.

 

Hailuodon kunnan strateginen kokonaisuudistus on yhteydessä kiinteän yhteyden viitekehykseen mm. maankäytön suunnittelun, kaavoituksen, elinkeinotoiminnan ja palvelujen kehittämisen alueilla. Kiinteä yhteys avaa Hailuodon kunnan kehittämiselle pitkäaikaisia vaikutuksia tuottavaa kuntayhteistyötä sekä sektoreiden välisen yhteistyön muotoja, mukaan lukien tutkimus- ja innovaatiotoiminta. Hailuodon elinkeinot ja paikalliskulttuuri sekä luonnon erityispiirteet ovat kunnan kehittämisessä esiintuotavia vahvuuksia. Selvityshanke tuottaa tietoa ja ratkaisuvaihtoehtoja Huikun alueen kestävään elinvoimakehittämiseen ja investointeihin.

 

Hankkeella on neljä keskeistä tavoitetta - selvittää ja havainnollistaa   toteuttamishankkeita varten:

 

  1. Hailuodon Portti -vierailukeskuksen toteuttamisvaihtoehdot arkkitehtuurin opiskelijoiden ideakilpailun voittaneiden esitysten aineistoihin perustuen ja jatkotyöstäen ideoita palvelumuotoilun keinoin.

 

  1. Hailuodon lauttasataman ja Huikun kalasataman alueen kehittämisvaihtoehdot arkkitehtuurin opiskelijoiden ideakilpailun voittaneiden esitysten aineistoihin perustuen ja jatkotyöstäen ideoita palvelumuotoilun keinoin.

 

  1. Pitkäaikaisia vaikutuksia tuottavaa elinkeinojen kehittämistä, erityisesti alkutuotanto ja pk-yritystoiminta. Painopisteinä ovat: paikallinen elintarviketuotanto, vastuullinen matkailu, paikalliskulttuuri ja -historia. Arkkitehtuurin opiskelijoiden ideakilpailun voittaneiden esitysten aineistoihin perustuen ja jatkotyöstäen ideoita palvelumuotoilun keinoin.

    Tavoitteita 1-3 työstetään paikallisten elinkeinotoimijoiden, yhteistyö- ja sidosryhmätahojen sekä investorien kanssa toteutettavassa työpaketissa.

 

Selvityshankkeella kunta luo edellytyksiä harjoittaa ja kehittää Hailuodon elinkeinoja myös uusilla tavoilla.

 

  1. Hankkeen tavoitteiden keskeisten tulosten sisällyttäminen esitykseen toteuttamishankkeesta.

 

 

 

 

 

 

Hankkeelle asetetaan ohjausryhmä.

 

Ohjausryhmän tehtävät

Ohjausryhmä ohjaa, seuraa ja tukee hankesuunnitelman noudattamista, toteutumista sekä rahoituksen ja kustannusten seurantaa.

 

Ohjausryhmä käsittelee ja hyväksyy hankkeen maksatushakemukset.

 

Kokoonpano

Susanna Kujala Yrittäjien edustaja

Arto Vähämetsä Yrittäjien edustaja

Helka-Liisa Hentilä Professori, Oulun yliopisto

Maarit Alikoski Kunnanjohtaja

Hannu Saunaluoma Maankäytönsuunnittelija

Teemu Kettunen Projektipäällikkö

 

Katarina Timisjärvi Pohjois-Pohjanmaan liitto, asiantuntija.

 

Toimikausi

1.3.2026-25.1.2027

 

Päätösvaltaisuus ja työskentely

Ohjausryhmän tulee kokoontua hankkeen aikana kolme (3) kertaa.

 

Ohjausryhmä on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä osallistuu kokoukseen.

 

Kokouskutsut toimitetaan vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta, ja kokouksista laaditaan muistio.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshankkeen ohjausryhmän valmistelijan esityksen mukaisesti.               

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.