RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 36
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaikki liikkuu - Hailuoto! Suomi liikkeelle -ohjelman valtioavustushakemus saaristolaisen liikkumisen edistämiseen
Khall 10.02.2026 § 278
Selostus Maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) on ollut haettavana Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustusta saaristolaisen liikkumisen edistämiseen.
Hailuodon kunta hakee (Kh 27.1.2026 § 20) kaiken ikäisten saaristokuntalaisten ja Hailuodon vapaa-ajan asukkaiden liikkumisen ja toimintakyvyn edistämisen avustusta hankkeelle Kaikki liikkuu - Hailuoto! Hanke on valmisteltu kunnan johtoryhmän ja Hailuotoseura ry:n yhteistyönä.
Hankkeen tausta
Hailuodon kunnan hyvinvoinnin edistämisen painopisteet 2025-2029 on luotu kunnan ja kuntayhteisöjen laajaan valmisteluvaiheen osallisuuteen perustuen (Kv 11.11.2025)
Toimintaympäristön sekä väestö- ja palvelurakenteen murroksessa on erityislaatuisen tärkeää vahvistaa yhdessä tekemisen saaristolaisia voimavaroja kehittämistoiminnalla. Tavoitteemme on, että toimelias, liikkuva ja hyvinvointia edistävä paikallinen kulttuurimme jatkuu elinvoimaisena.
Hailuodon kunta panostaa liikunnallisen elämäntavan edistämiseen mm. seniorijumpparyhmin ja yhteisötoiminnan avustuksin. Saaremme ikäväestö on aktiivista. Lapset ja nuoret osallistuvat ja toimivat yhdessä. Lasten ja nuorten osalta varhaiskasvatusyksikkömme päiväkoti Onnensaari ja Hailuodon yhtenäiskoulu ovat toiminta-ajatukseltaan luonto- ja liikuntapainotteisia. Perustoiminnassa teemaa on edistetty liikuntapuistolla ja päiväkodin piha-alueen toiminnallisella kehittämisellä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen 2025-2029 (Kv 11.11.2025)
Kaikkia asukkaita koskevat painopisteet
Omaehtoinen hyvinvoinnin edistäminen: liikkuminen, osallisuus, turvallinen asumis- ja elinympäristö.
Luontolähtöinen hyvinvoinnin edistäminen.
Yhdistys- ja järjestötoiminnan tavoitteellinen kehittäminen.
Lapset ja nuoret
. Lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä edistävän arjen hallinnan
edistäminen.
Hyvinvointia ja osallisuutta edistävä vapaa-aika ja kaverisuhteet.
Koulu yhteisöllisenä kasvualustana mahdollistaa oppilaiden ihmisenä ja
kansalaisena kasvun.
Nuoret aikuiset ja työikäiset
Heikoimmassa asemassa olevien tukeminen yhteistyössä yhteistyö- ja sidosryhmien kanssa.
Luomalla uutta työtä.
Sujuvan ja ihmisarvoisen arjen edistäminen.
Ikääntyneet
Yhteisöllisyys toteutuu arjen kohtaamisissa vapaa-ajalla ja kulttuuritoiminnoissa.
Luontolähtöisen hyvinvoinnin vahvistaminen.
Omaehtoisen psyykkisen ja fyysisen terveyden ja toimintakyvyn tukeminen.
Hailuodon kunnan hyte-tavoitteet luovat kivijalan, jonka keskeinen painopiste on koko kunnan väestön osalta omaehtoisen ja asukkaiden toivoman liikkumisen edistäminen ja luontolähtöisen hyvinvoinnin edistäminen Hailuodossa.
Kaikki liikkuu -Hailuoto! hankkeen painopisteet
Hankkeen painopisteet
1) Asukatupatoiminta (Luototupa kunnantalolla) liikkumisen lisäämisen ja elintapaohjauksen foorumina; tietoa ja toimintaa kaiken ikäisten liikkumisen ja toimintakyvyn edistämiseksi, yhteistyössä kunta, yhteisöt ja järjestöt sekä myös hyvinvointialue.
2) Toimintakykyä tanssista, luonnosta ja heinäpellolta; kaikille avoimet saaristotanssit ja luontoretket, toimintakykyä & nostalgiaa heinänteosta.
3) Saaristokävelyt kansallismaisemassa; kunnan ja yhteisöjen viikoittaiset kävelyretket Hailuodon kansallismaisemassa saaren eri kylillä ja alueilla.
Hankesuunnitelma ja kustannusarvio 9.2.2026; 10 000 €, josta julkisen tuen osuus 90% kunnanhallituksen oheismateriaalina. Hankkeen toteuttamisaika 2026-2027.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä
- hankesuunnitelman ja kustannusarvion enimmäismäärän, ja
- sitoutuu hankkeen toteuttamiseen, mikäli hankkeen julkinen rahoitus toteutuu.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |