Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.06.2026/Pykälä 166


 

Kunnanjohtajan info

 

Khall 30.06.2026 § 166  

    

Selostus Asiakohdassa keskustellaan ajankohtaisista ja valmistelussa olevista asioista:

 

-          hallinto ja talous

-          henkilöstö

-          kehittäminen

-          muut

 

     

Päätös Merkittiin tiedoksi:

 

-          OKM 24.6.2026 avustuspäätös (200 000 €). Eräät valtion vuoden 2026 talousarviossa yksilöityihin käyttötarkoituksiin myönnettävät hankeavustukset.

 

-          Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätös luonnonsuojelulain tuesta avoimen lintuveden, luontotyyppialueen ja perinnebiotoopin kunnostukseen ja hoitoon (1397 €).

 

-          Oulun seudun työllisyysalueen kehittämistyö; työllisyyden vahvistaminen, palvelujen vaikuttavuus ja toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen työllisyyden ekosysteemityön toimintamallilla. Asia kunnanhallituksen esityslistalla 11.8.2026.

 

-          Elinvoimainen, uudistuva ja kestävä Hailuoto. Hailuodon asuttavuusanalyysi -projekti; projektikoordinaattorin toimen (60%)  haku päättyi 26.6.2027; 47 hakijaa. Paikka täytetään elokuusta 2026, 12 kuukauden ajaksi.

 

-          Jääturva. Ennakkovaroitus ja ilmastokestävät ratkaisut Perämerellä 

hankkeelle on myönnetty rahoitus. Hanke on toteutetaan yhteistyössä Kalajoen kaupungin, Ilmatieteenlaitoksen ja Aalto yliopiston kanssa. Lisäksi mukana on useita Perämeren rannikkkuntia, mkl. Hailuoto. Kuntapilottina toiminen ei synnytä kustannuksia. Hanke kestää 31.5.2028 saakka. Jääturva -hankkeessa kehitetään tutkimukseen perustuvia ratkaisuja Perämeren rannikkoalueiden jääriskien ennakointiin, riskienhallintaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.