RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 191
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Polttoaineenmyyntisopimus Suomalaisen Energiaosuuskunta SEO:n ja Hailuodon kunnan välillä
Khall 25.08.2026 § 191
Selostus Suomalainen Energiaosuuskunta SEO:n ja Hailuodon kunnan välillä on voimassa 12.6.2014 solmittu toistaiseksi voimassa oleva sopimus polttoaineen ostamisesta ja toimimisesta osana SEO-jakeluketjua osoitteessa Luovontie 224, Hailuoto. Sopimusmateriaali on toimitettu kunnanhallitukselle 16.6.2026.
Tarkastuslautakunta 10.6.2026 on esittänyt osana Hailuodon kunnan arviointikertomusta 2025 (Kv 23.6.2026 § 38) suosituksenaan seuraavaa:
Tarkastuslautakunta katsoo, että polttoaineenmyynti muodostaa suuren osan Hailuodon kunnan tuotoista. Tarkastuslautakunta toivoo, että polttoaineenmyynnin yhtiöittämistä selvitetään, jos myyntiä on tarkoitus jatkaa.
Tarkastuslautakunta katsoo, että polttoaineenmyynnin liiketoiminnallisen toiminnan laajentuessa yhtiöittämisen vaikutukset kilpailuneutraliteettiin, riskienhallintaan ja talouden läpinäkyvyyteen tulee arvioida.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 0406836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää polttoaineenmyynnin jatkotoimista.
Päätös Asia siirrettiin käsiteltäväksi kunnanhallituksen jatkokokouksessa 27.8.2026.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |