Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 33


 

Ilmoitusasiat

 

Nuorisovaltuusto 14.09.2026 § 33  

    

 

 

 

 

 Ajankohtaiset asiat, Hailuodon nuorisovaltuuston toimintasääntöön tutustuminen sekä mm. Syysmarkkinoille osallistuminen               

 

 

 

Päätös Kunnanhaliituksen edustajana Hailuodon nuorisovaltuustossa aloittaa Katri Ronkainen.

 

 Tutustuttiin vielä nuorisovaltuuston toimintasääntöön ja todettiin, että seuraavaan kokoukseen mennessä nuvalaiset lukevat toimintasäännön vielä kertaalleen huolellisesti läpi.

 Toimintasääntö hyväksyttäneen lokakuun kokouksessa.

 

 Syysmarkkinoille 2026 päätettiin osallistua la 26.9.osalta järjestämällä Aarrejahti.

 Nuvalaiset järjestävät erikseen suunnittelupalaverin, ettei nuorisovaltuuston kokouksen aikaa kulu suunnitteluun.

 Osa nuvalaisista suunnittelee Aarrejahtia, osa toteuttaa. Kaikki eivät pääse la 26.9. paikalle.