RSS-linkki
Kokousasiat:https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 225
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lausuntopyyntö: Hyvinvointisuunnitelma luonnos 2027-2030, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Khall 07.09.2026 § 222
Selostus Pohjois-Suomen hyvinvointialue on lähestynyt Hailuodon kuntaa ja pyytää lausuntoa valmistelussa olevalle hyvinvointisuunnitelmaluonnos 2027-2030. Lausuntopyynnösään Pohde on pyytänyt asukkaita, henkilöstöä, kuntia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita sekä tutustumaan suunnitelmaan että antamaan siitä näkemyksensä. Lausuntoaika alkaa 3.9 ja päättyy 1.10.
Hyvinvoinnin edistäminen ja alueellisen hyvinvointisuunnitelman laatiminen ovat osa Pohjois-?Pohjanmaan hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä. Lausunnolla olevassa hyvinvointisuunnitelmassa määritellään mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) tavoitteet, kehittämistoimenpiteet ja tarvittavat resurssit. Suunnitelma tähtää asukkaiden hyvinvoinnin vahvistumiseen ja esimerkiksi sairauksien ja vaikeiden elämäntilanteiden ennaltaehkäisyyn.
linkki lausuntopyyntöön: Pohde pyytää palautetta ja lausuntoja hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2027-2030 - Pohde
Valmistelija Tuomas Mathlein, 040 162 9050
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää saadun lausuntopyynnön valmisteluun Sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle ja Hailuodon kunnan vaikuttamistoimielimille. Kunnanhallitus edellyttää valmistelutyön valmistuvan kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen mennessä
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Sivhvltk 16.09.2026
Selostus Kunnanhallitus 7.9.2026 § 222 lähettää Pohteen hyvinvointisuunnitelma 2027-2030 luonnoksen sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle lausunnolle. Määräaika: ennen Khn 22.9.2026 kokousta.
Asiakirjaluonnos on lähetetty lautakunnan jäsenille tiedoksi ja tutustumista varten.
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kaisa Kurikka
Esittelijä Rehtori Kodis Jukka
Päätösehdotus Lautakunta päättää antaa lausunnon Pohteen hyvinvointisuunnitelma luonnoksesta 2027-2030 ja lähetettää sen edelleen kunnanhallitukselle.
Päätös Lautakunta kävi asiasta keskustelun.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää
- esittää lausuntonaan Pohteen hyvinvointisuunnitelmasta 2027-2030, ja
- lähettää lausunnon edelleen kunnanhallitukselle:
"Hailuodon sivistys- ja hyvinvointilautakunta pitää tärkeänä, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmassa huomioidaan alueen kuntien erilaiset toimintaympäristöt ja asukkaiden erilaiset tarpeet.
Hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja suunniteltaessa tulee tunnistaa saaristoalueiden, harvaan asuttujen alueiden ja pitkien etäisyyksien aiheuttamat erityispiirteet.
Lapset ja nuoret
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyö on keskeisessä asemassa.
Hailuoto korostaa varhaisen tuen merkitystä. Ongelmien ennaltaehkäisy ja oikea aikainen tuki ovat erityisen tärkeitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin, mielenterveyden ja koulunkäynnin tukemisessa.
Tärkeää on seurata hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden toteutumista myös kuntakohtaisesti, jotta pienten kuntien eritystarpeet eivät huku koko hyvinvointialueen keskiarvoihin.
Tavoitteena tulee olla, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja palvelut riippumatta siitä, asuuko hän maakunnan keskuksessa, taajamassa vai saaressa."
Khall 22.09.2026 § 225
Selostus Saaristolain uudistamisen (VN/HE 15.9.2026) tavoitteena on turvata saaristossa asumisen edellytyksiä, ja huomioida nykyistä paremmin mm. palvelujen saatavuus. Laki astuu voimaan vuoden 2027 alusta.
Ehdotetussa laissa esitetään kuntien ja hyvinvointialueiden velvollisuudesta huolehtia siitä, että saariston vakituisilla asukkailla on käytettävissään palvelut saariston erityisolosuhteet huomioon ottaen. Laissa ehdotetaan säädettäväksi, että saariston erityisolosuhteet on otettava huomioon tuen tarvetta lisäävänä tekijänä muun lainsäädännön tukitoimien suunnittelussa ja kohdennuksessa.
Pohjois-Pohjanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakuntaliiton strategisessa yhteistyösopimuksessa 2026-2030 sopijaosapuolet sitoutuvat edistämään eri ikä- ja väestöryhmien hyvinvointia ja terveyttä yhteisenä strategisena tavoitteena siten, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerroin (hyte‑kerroin) paranee sopimuskauden aikana.
Hyte‑kerroin toimii sopimuksen kokoavana ylätason vaikuttavuusmittarina, joka ohjaa ennaltaehkäisevää työtä, palvelujen yhteensovittamista ja resurssien kohdentamista. Osapuolet tunnistavat, että hyte‑kertoimeen vaikuttaminen edellyttää suunnitelmallista ja pitkäjänteistä yhteistyötä, ja että yhteinen työ heijastuu useisiin hyte‑kerroinmittareihin eri väestöryhmissä. Hyte‑kertoimen parantaminen tukee kuntien ja hyvinvointialueen rahoituksen, toiminnan ja vaikuttavuuden kestävää kehittämistä.
Pohteen hyvinvointisuunnitelmaluonnoksen valmistelussa on sovittu asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeimmät yhteiset kehittämiskohteet ja tavoitteet 2026-2030: 1) arjen rutiinit, 2) ihmissuhteet ja mielen hyvinvointi sekä 3) turvallinen arki.
Hyvinvointisuunnitelma kertoo miten saavutamme yhteiset tavoitteet: mitä Pohde tekee, mitä teemme yhdessä. Suunnitelmassa määritellään miten toteuttamista seurataan, ohjataan ja varmistetaan, että hyvinvointi-suunnitelma toteutuu käytännössä.
Hailuodon kunnan lausuma
Kunnanhallitus päättää esittää Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaan 2027-2030 Hailuodon kunnan näkemyksenä:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ edellyttää hyvinvointialueen ja kuntien suunnitelmallista, pitkäjänteistä prosessiyhteistyötä, jotta Pohteen hyvinvointisuunnitelmalle 2027-2030 asetetut tavoitteet saavutetaan sekä hyvinvointialueen, kuntalaisten että kuntien näkökulmasta.
On tärkeää seurata hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden toteutumista myös kuntakohtaisesti, jotta pienten kuntien eritystarpeet eivät huku koko hyvinvointialueen keskiarvoihin.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmassa on tärkeää huomioida alueen kuntien erilaiset toimintaympäristöt ja asukkaiden erilaiset tarpeet.
Hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja ja toimintaa suunniteltaessa tulee tunnistaa saaristoalueiden erityisolosuhteet sekä harvaan asuttujen alueiden ja pitkien etäisyyksien aiheuttamat erityispiirteet.
Hailuoto korostaa lasten ja nuorten varhaisen tuen merkitystä. Ongelmien ennaltaehkäisy ja oikea-aikainen tuki ovat erityisen tärkeitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin, mielenterveyden ja koulunkäynnin tukemisessa.
Tavoitteena tulee olla, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja palvelut riippumatta siitä, asuuko hän maakunnan keskuksessa, taajamassa vai saaressa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522
Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaan 2027-2030 valmistelijan lausuman mukaisen näkemyksen.
Päätös Kunnanjohtaja Alikoski avasi perusteet lausumalle.
Kunnanhallitus kävi asiasta keskustelun.
Päätösehdotus hyväksyttiin, ja lisäksi kunnanhallitus päätti, että lausuntoon lisätään tiivistelmät nuorisovaltuuston sekä vanhus ja vammaisneuvoston lausunnoista.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |