Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 13


 

Hailuodon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen

 

Viranomaislautakunta 31.03.2025 § 13  

66/10.00.00/2025  

 

 

Selostus Hailuodon kunta on ryhtynyt uudistamaan rakennusjärjestystä. Uudistamisen tavoitteena on rakennusjärjestyksen ajantasaistaminen 1.1.2025 voimaantulleen rakentamislain mukaiseksi. Nykyinen rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.4.2021. Tavoitteena on saada uusi rakennusjärjestys voimaan syksyllä 2025.

 

Rakennusjärjestyksellä annetaan paikallisista oloista johtuvia määräyksiä ja ohjeita, joilla ohjataan maankäyttöä ja rakentamista Hailuodon kunnassa suunnitelmallisen rakentamisen edistämiseksi ja kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioimiseksi sekä hyvän, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön toteuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea luvanvaraista rakentamista, kun kyse on rakennuskohteen rakennuspaikasta, rakennuksen koosta ja sen sijoittamisesta sekä rakennuksen sopeuttamisesta ympäristöönsä. Muun kuin luvanvaraisen rakentamisen osalta rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea muun muassa rakentamistapaa, istutuksia, aitoja, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä yms. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea sekä uuden rakennuksen rakentamista että korjaus- ja muutostöitä. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla kiinteistönomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa, Suomen rakentamismääräyskokoelmassa tai Ympäristöministeriön asetuksissa on asiasta toisin määrätty.

 

Koska rakennusjärjestys koskettaa monia yhteisöjä, kuntalaisia, yrityksiä, viranomaisia ja muita tahoja, on vuorovaikutus ja osallistaminen tärkeää rakennusjärjestystä valmisteltaessa. Rakennusjärjestyksen uudistamisen eteneminen:

 

Vireilletulo

Osallistumis- ja

arviointisuunnitelma

huhtikuu 2025

(tarkentuu)

 

Valmistelu

Rakennusjärjestys-

luonnos nähtäville

toukokuu 2025

(tarkentuu)

 

Rakennusjärjes-

tyksen ehdotus

Rakennusjärjestys-

ehdotus nähtäville

elokuu 2025

(tarkentuu)

 

Hyväksyminen

Kunnanvaltuuston

hyväksyminen

lokakuu 2025

(tarkentuu)

 

Voimaantulo

Rakennusjärjestyksen

voimaantulo

marraskuu 2025

(tarkentuu)

 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Maikkola Markku

 

Esittelijä Tekninen johtaja Maikkola Markku

 

Päätösehdotus Viranomaislautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se käynnistää Hailuodon kunnan rakennusjärjestyksen päivityksen oheisen esittelytekstin mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.