Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hailuoto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 31



 

Kunnanhallituksen käyttötalouden ja investointiosan toteuttamissuunnitelma 2026

 

Khall 10.02.2026 § 31  

    

 

Selostus 

 Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta kuntalain

410/2015 § 38 sekä valtuuston päivittämän kuntastrategian Kv 12.11.2024 § 45 mukaisesti.

  

Hailuodon kunnan toimielinten käyttösuunnitelmat hyväksytään kunnanvaltuuston päättämän talousarvion 2026 puitteissa.

 

Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma jakaantuu valtuuston, kunnanhalli- tuksen, tarkastuslautakunnan ja keskusvaalilautakunnan käyttö-suunnitelmiin 2026, joiden tehtävien hoitamiseksi kunnanvaltuusto on 16.12.2025 § 72 hyväksymässään talousarviossa 2026 myöntänyt toimintakatteen eli käytettävät nettomäärärahat yhteensä 827 497 €.

 

Toimielimille myönnetyille määrärahoille 2026 on valmisteltu käyttötalouden ja investointien toteuttamissuunnitelma, jossa on tiiviisti kuvattu tuotettavat palvelut sekä toiminnasta aiheutuvat menot ja tulot. Varsinainen toiminta jakautuu talousarviorakenteen mukaisesti.

 

 

 Liite

Kunnanhallituksen käyttötalous- ja investointiosan toteuttamissuunnitelma 2026

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Alikoski, 040 6836522

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alikoski Maarit

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion 2026 kunnanhallituksen käyttö-talous- ja investointiosan toteuttamissuunnitelman.

  

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.